Sivut

torstai 31. toukokuuta 2012

Perennan vaihtoa ja tietoa vieraslajeista

Toukokuisena iltana oli liikkeellä suuri joukko marttoja sekä maatalousnaisia, kohteena kaikilla Eskolan talo Harjavallan Varekselassa. Marilan perhe oli ystävällisesti kutsunut meidät viettämään ulkoiluiltaa pihaansa, ja tutustumaan tietysti myös perheen eläimiin eli kahteen kyyttöön, maatiaiskanoihin sekä lampaisiin. Houkuttimena paikalle oli myös perennojen vaihto, ja kova vilinä taimien ympärillä kävikin. Vatsat täynnä maukasta kakkoa ja pullaa kuuntelimme vielä tietoiskua vieraslajeista Suomen luonnossa, Harjavallassakin esiintyy ikävä kyllä ainakin jättipalsamia, jättiputkea ja kurtturuusua. Muitakin haitallisia vieraslajeja on maamme luontoon levinnyt, lajeista ja torjunnasta löytyy tietoa ainakin seuraavalta sivustolta www.ymparisto.fi/vieraslajit.

Ilmaan heitettiin myös ajatusta yhteisistä torjuntatalkoista, katsotaan saadaanko sellaisia aikaiseen, jos ei tänä vuonna, niin sitten vaikka seuraavana.

Salmisen Anu, joka on käynyt marttojen puutarha- ja ympäristökoulutuksissa, kertoi vieraslajeista.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Liikuntaa ja kulttuuria


Perinteinen talkoomme Emil Cedercreutzin museolla, museon piha-alueen haravointi, yhdistää kulttuuriteon sekä liikunnan. Reippaasti haravoimalla saimme kropan lämpimäksi sateisesta ilmasta huolimatta ja työn jälkeen oli hienoa nähdä siisti piha. Nyt on mukava kesän vieraiden tulla upeaan kulttuurikohteeseen. Kiitokset kaikille osallistuneille ja kiitos myös museolle maistuvasta lounaasta!