Sivut

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Pellon laidassa

Usvaisena syyskuun lopun aamuna ähersimme telttakatosta kasaan, kahvia oli keitelty jo sadalle hengelle, ja pullaakin oli tarjolla. Myöhemmin päivällä grillattiin makkaraa ja tarjoiltiin sen kanssa salaattia. Talkoopoppoomme oli tällä kertaa hommissa sokerijuurikaspellon laidalla, pellolla esiteltiin valtavaa juurikkaannostokonetta, ja katsojia riitti, eli ruokaa ja kahviakin kului.Yhteispelillä saimme kaiken sujumaan, lisääkin tarjottavaa haettiin että isännät pysyivät tyytyväisinä ja kaikki saivat vatsansa täyteen. Välillä ehdittiin isoa konettakin ihmettelemään.



sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Sienten kanssa torilla

Syyskuisena toripäivänä leiriydyimme runsaan sienimäärän kanssa Harjavallan torille. Lajeja oli jos jonkinlaisia, olihan meillä menossa ihan mahtava sienisyksy. Omien sienimarttojemme lisäksi vahvistuksena oli taas Kankaan Paula, todellinen sieniasiantuntija. Niin kuin aiempinakin syksyinä, sienet kiinnostivat toriväkeä kovasti, monet kertoivat omista saaliistaan tai kyselivät lisätietoa. Usea ohikulkija myös ihmetteli, onko sieniä näin montaa lajia, mutta meillähän oli esillä vain murto-osa koko sienimaailman rikkaudesta.