Sivut

perjantai 22. elokuuta 2014

Vuoden Martta 2014

Harjavallan Marttojen Vuoden Martaksi valittiin tänä vuonna Sinikka Rantanen. Sinikka on toiminut monien vuosien ajan hallituksessa, hoitanut lukemattomia kahvituksia ja leivontatalkoita ja ollut ahkera marttailloissa kävijä. Sinikka on auttavainen ja toimelias, aina mukana kun pyydetään, oikein marttamainen martta siis. Sinikka oli kesän Martan päivän aikaan matkoilla, joten kunniakirja ja kukkaseppele jaettiin vasta elokuun marttaillassa.


torstai 21. elokuuta 2014

Maisemapolulla kuntoilemassa ja maisemia ihailemassa

Kesän jälkeen ensimmäinen marttailtamme suuntautui Harjavallan maisemapolulle, kuljimme kauniissa jokivarsimaisemassa, matkan varrelle Salmisen Pirjo oli tehnyt meille kuntoiluvälinerasteja, saimme kokeilla kahvakuulaa, jumppanauhaa, vannetta ja Flexi-Baria. Ruutin Hilkka kyseli tietokilpailukysymyksiä matkan varrella näkemistämme asioista, ja lopuksi juotiin kahvit. Sitten alkoikin (taas vaihteeksi) sataa.







torstai 7. elokuuta 2014

Kuninkuusraveissa talkoilemassa

Kuninkuusravit 2014 pidettiin Porissa, satakuntalaisilla martoilla oli siellä tiukka pesti hoitaa kahta ruokaravintolaa sekä lätty- ja kahvipisteitä, niinpä vapaaehtoisiakin tarvittiin paljon. Meidänkin yhdistyksestämme väkeä oli mukana sekä alkuviikon rakennustalkoissa että viikonlopun ravintolahommissa. Kiirettä ja hellettä oli, ja ampiaisia, mutta myös hauskoja hetkiä ja hienoa yhteisöllisyyttä muiden marttojen seurassa.

Ravintolateltassa ruuanjakopisteitä valmistelemassa, pöydille levitettiin liinoja, jääkaapit pestiin ja tavaraa tuotiin paikalle jo niin paljon kuin suinkin oli mahdollista.

Harjavallan Marttojen lauantaipäivän tiimi, Hilkka Ruuti, Tuulevi Juvonen, Sari Granni ja Seppo Ruuti, hoidimme kahvipistettä sekä lauantaina että sunnuntaina.
Isomman ravintolateltan marttaporukka päivän jälkeen kotiin lähdössä, jalkoja jo vähän painoi, mutta muuten kaikki hyvin, hienosti kaikki sujui.

Sunnuntaipäivänä Harjavallan Martoista oli muuten sama porukka, mutta Tuulevi vaihtui Leinon Ullaksi. Hyvin meiltä sujui tämäkin päivä, helle oli jos mahdollista vieläkin kovempi kuin edellisenä päivänä, ja iltapäivällä saatiinkin sitten kuurosateita.