Sivut

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Vierailu Biolanille

Toukokuussa pääsimme tutustumaan erittäin mielenkiintoiseen paikkaan, Biolanin pääkonttorille Euraan. Retkeä valmisteltiin kauan ja hartaasti, päiväkin välillä muuttui, mutta lopulta suuri marttajoukkomme oli paikan päällä katselemassa ja kuuntelemassa. Joukko olikin todella suuri, sillä mukana oli marttoja Harjavallan, Hiirijärven, Kemiran, Kuparin, Panelian, Köyliön Seudun ja Pyhäjärviseudun yhdistyksistä, kaiken kaikkiaan meitä taisi olla viitisenkymmentä.

Pääsimme kiertämään tuotannon puolella, sekä tietenkin hienossa ja erikoisessa päärakennuksessa. Samalla tutustuimme Biolanin tuotteisiin ja historiaan. Suurkiitokset mukavalle Biolanin väelle, jotka toimivat oppaina ja emäntinä vierailullamme.
 Hieman sateisessa säässä kuulimme Biolanin tuotteiden tuotantoprosessista ja kuljimme kohti tuotantotiloja.

Yksi pääkonttorin aulan mieleenpainuvimmista elementeistä on viherkasviseinä, joka ulottuu alakerrasta ylimpään kerrokseen asti.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Talkoohommia

Loppukevään aikana olimme useissakin eri tapahtumissa järjestämässä muonitusta tai kahvitusta. Huhtikuun alussa yhdistyksemme hoiti Harjavallan Sotaveteraanien 45-vuotisjuhlan ruokailun, juhla pidettiin seurakuntatalolla. Perinteisesti olemme olleet kahvittamassa veteraanikeräyksen kerääjiä, eli sotapoikia ja -tyttöjä, ja niin tänäkin vuonna teimme huhtikuun puolen välin tienoilla.

Huhtikuun lopulla olimme Hiittenharjulla soppaa keittelemässä partiolaisille, jotka kisailivat yhden päivän ajan Harjavallassa. Soppatykki saatiin kunnialla kuljetettua paikalle, ja nälkäiset lapset ja aikuiset saivat ruokansa.

Toukokuun alussa yksi martta-aktiiveistamme, Tuulevi, täytti vuosia, ja marttaporukkaa oli mukana tarjoilun toteuttamisessa. Kuvassa vasemmalta Sisko Välimäki, Sari Granni, Kaija Myllynen-Peltonen, Maija Penttala ja Aila Eloranta.

Melkoista haipakkaa siis koko kevät näissä talkootouhuissa, mutta kaikkiin saatiin mukavasti väkeä, ja yhdessä tekeminen on aina hienoa. Taitavia marttoja löytyy meidän yhdistyksestä, heidän ansiostaan näitä tempauksia pystytään tekemään, ja yhdistyskin saa kassaan roposia, joilla voidaan taas järjestää jotakin mukavaa marttaväelle.