Sivut

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Marttailua torilla



Paikalliset marttayhdistykset esittäytyvät Harjavallan torilla pe 27.7. klo 10-14. Marttojen teltalla pääsee vaikka koko perhe kokeilemaan marttailua, esillä on muun muassa kierrätysaskartelua, käsitöitä, kompostointia, yrttitietoa ja vinkkejä monesta muustakin asiasta.

Kierrätysaskartelu tarkoittaa korttien ja kirjekuorien tekemistä kierrätysmateraaleista, kankaista, nauhoista, napeista ja muusta, kuoret syntyvät vanhoista lehtien ja kirjojen sivuista.

Käsityöpajassa vinkataan, mitä voi tehdä vanhoista trikoovaatteista saksien, puikkojen ja koukkujen avulla, kätevän neuletossun mallin saa mukaansa, ja videonauhan virkkaustakin voi kokeilla. Esillä on myös jonkin verran valmiita käsitöitä.

Yrtit ovat Vuoden vihannes 2012, ja monenlaisia yrttejä on martoillakin mukana, niitä voi haistella ja kysellä käyttövinkkejä, jaossa on myös materiaalia yrteistä, sekä maistiaisia leivonnaisista, joissa on käytetty yrttejä.

Porin seudun jäteneuvoja on paikalla opastamassa oikeaan jätteiden lajitteluun, jätetehtävään osallistuneet osallistuvat pieneen arvontaankin. Myös kompostointiasioissa saa opastusta, ja Biolanin lämpökompostoriin voi tutustua paikan päällä.

Tapahtumaa järjestämässä ovat Harjavallan Martat, Hiirijärven Martat, Kemiran Martat sekä Kuparin Martat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti