Sivut

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Tapahtumia syksyn ajalta

Vaikka vuoden lopussa jo ollaankin, palataan vielä marttasyksyyn ja mitä syksyn aikana teimme Harjavallan Martoissa.


Syyskuussa esittelimme Marttalaamme kaikille halukkaille, eli pidimme avoimet ovet -tapahtuman Jutinkadun tilassa. Paikalle sai tulla kahvittelemaan ja juttelemaan, tai osallistumaan pullan leipomiseen. Kuvassa pienempiä paikalla olleita leipureita, Lilli ja Jussi.

Marraskuussa askarteluillassa keksittiin vanhoille kahvikupeille käyttöä. Suurimmasta osasta tehtiin kynttilöitä, jokunen päätyi neulatyynyksi, ja desin mitaksi muuntamistakin esiteltiin.



Kynttilänteossa tarkkaa oli saada sydänlanka kuppiin suurin piirtein suoraksi ja keskelle kuppia.

Muissa syksyn martta-illoissa tehtiin ihonhoitotuotteita keittiön kaapeista löytyvistä tarpeista, ja valmistettiin maistuvaa kasvisruokaa. Tapasimme myös naapuriyhdistyksiä vertaismartan illassa, ja osallistuimme tietysti joulumyyjäsiin.


maanantai 19. syyskuuta 2011

Ulkoilua elokuun illassa

Elokuisena maanantaina teimme luontoretken Pirjo ja Raimo Aromaan maille, Porolanmaahan. Aromaiden pihasta kävelimme metsään laavulle, samoilimme luonnontilaisessa metsässä, ja ihastelimme suurta suota. Suolta löytyi neljää lajia marjaa melkein vierekkäin; lakkoja, juolukoita, karpaloita ja variksenmarjoja.

Laavulla grillasimme makkaraa, ja jälkiruokakahvit nautittiin vielä tunnelmallisessa kynttilävalaistuksessa laavun vieressä olevassa parakissa. Mukava ilta, kiitokset Aromaille, että järjestitte martoille näin hienon tilaisuuden.


 Kuvassa keskellä Seija-Riitta Raja-Alho

torstai 4. elokuuta 2011

Syksyn toimintakalenteri

Uusi toimintakalenteri jaetaan viikolla 32 kaikille jäsenille, se löytyy myös blogin Toimintakalenteri-välilehdeltä. Tervetuloa mukaan kaikkiin marttailuihin!

Kesän tapahtumia

Kesä on lopuillaan ja marttojen toiminta alkaa taas. Tosin ei kesälläkään varsinaista lomaa marttatoiminnasta pidetty, oli vain vähän erilaista toimintaa kuin kevät- ja syyskaudella.

Heinäkuun alussa teimme kesäretken Kokemäelle. Helteisenä päivänä vierailimme Karimaan upealla puutarhalla ja Ompelijan museokodissa, tutkimme Markku Ryömän tilalta löytyneitä kivikautisia esineitä, söimme hyvin Peipohjan asemakylässä, näimme hienoja käsitöitä ja houkuttelevia materiaaleja Kokemäen Juustolassa ja tutustuimme mielenkiintoiseen Anttilan tilaan. Naapurikaupungissa onkin paljon tutustumisen arvoista katseltavaa, ei aina tarvitse lähteä kauas. Mikäs sitten olisi ensi vuoden kesäretkikohde?

Viikon päästä kesäretkestä olikin oikein marttatoiminnan superviikonloppu. Yhdistyksemme oli luvannut hoitaa Länsi-Suomen Herännäisjuhlien ruokailut ja kahvitukset, sekä samana viikonloppuna Satakunnan Kansansoudun sunnuntaiaamun kahvitukset. Onneksi saimme Herännäisjuhliin pääkokiksi seurakuntatalon emännän Paula Kuusisen, mutta marttatalkoolaisiakin tarvittiin runsaasti, yhteensä 24 talkoolaista oli tuona viikonloppuna tai edeltävissä leivontalkoissa mukana, suurkiitos kaikille!

Ahkeran työnteon jälkeen olikin hienoa rentoutua 26.7. Martan päivänä Liisa Grönroosin mökillä Sääksjärvellä. Uunijussia, mansikkatorttua, kahvia ja makkaraa, uintia, yhteislaulua ja seurustelua ihanan kukkapaljouden keskellä. Mukavaa olla martta!

Martan päivänä julkistettiin myös yhdistyksemme Vuoden Martta 2011, Seija-Riitta Raja-Alho, joka istuu kuvassa oikealla, muut martat kuvassa ovat Eija Paavilainen, Hilkka Ruuti ja Ritva Kämppi.
  











 











perjantai 25. helmikuuta 2011

Vuosikokouksen valintoja

Tiistaina 22.2. pidettiin yhdistyksen vuosikokous. Hieman viileässä Marttalassamme tehtiin seuraavanlaisia päätöksiä, Anu Salmisen ollessa kokouksen puheenjohtajana:
  • Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Sari Granni
  • Hallituksessa jäseniä on kahdeksan, uutena mukaan valittiin Marjatta Ylitalo, erovuoroisista uudelleen valittiin Maija Penttala, Sinikka Rantanen ja Tuulevi Juvonen ja hallituksessa edelleen jatkavat Ritva Kaasalainen, Marjatta Tenkanen, Soile Lindholm ja Ritva Kämppi
  • Tilintarkastajia ovat edelleen Anna-Maija Kostiainen ja Aila Hartikka, varatilintarkastajat ovat tänä vuonna Mikko Lehtimäki ja Yrjö Kaasalainen
Tili- ja vastuuvapaudet myönnettiin, toimintakertomus ja -suunnitelma sekä talouarvio hyväksyttiin, kaikki meni siis niin kuin pitääkin. Yhdistyksen toiminta jatkuu samoilla teemoilla kuin tähänkin asti, ruokaa, käsitöitä, virkistystä, puutarhaa, näitä asioita ainakin on meidän martta-toimintamme.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Martat mukana Perheiden päivässä

Lauantaina 12.2. vietettiin Harjavallan koulukeskuksessa Perheiden päivää. Myös Harjavallan Martat olivat mukana, leipomassa sämpylöitä ja muutenkin auttamassa keittiössä yhdessä Harjavallan maa- ja kotitalousnaisten kanssa. Tilaisuudessa keitettiin jauhelihasoppaa 350 annosta ja leivottiin 400 sämpylää. Sämpylöitä pääsivät leipomaan myös Perheiden päivään osallistuvat lapset ja aikuiset. Isompia ja pienempiä leipureita pyöritti, venutti ja vanutti taikinaa, ja samalla ihmetteli koulukeittiön isoja patoja ja uuneja.



Meitä marttoja oli mukana kahdeksan henkeä. Kiitokset ahkerille talkoolaisille.