Sivut

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Haravointia Paroninlahden maisemissa

Tänäkin keväänä Harjavallan Martat haravoivat Cedercreutzin museon pihan siistiksi, mukavalla porukalla homma sujui vauhdikkaasti, ja lounasaikaan olimme jo melkein valmiita. Ihanassa jokimaisemassa ja hienossa kevätsäässä oli ilo työskennellä. Kiitokset Harjulan Killalle lounastarjoilusta.




perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kattilamatkalla Kameruniin

Pääsimme opettelemaan kamerunilaisen ruuan laittoa huhtikuisella kurssilla Panelian koululla. Martoilla on oma hanke Kamerunissa, hankkeessa koulutetaan kotitalousneuvojia ja heikommassa asemassa olevia naisia kotitalous- ja ravitsemusasioissa. Täällä Suomessa voimme osallistua hankkeeseen vaikkapa kv-marttojen avulla, meille hanketta ja Kamerunin oloja esitteli Marja Vartio.
Hankkeeseen ja marttojen toimintaan Kamerunissa voi tutustua enemmän hankkeen omilla sivuilla.



 Jälkiruokaakin teimme, siihen kuului hedelmiä ja kookosta, pähkinöitäkin sekaan laitettiin.


 Riisistä tehtiin palleroita.















Ihanan lämmittävään keittoon laitettiin lopuksi vielä katkarapuja mukaan.















 
Ohjaajamme Marja, hyvältä kaikki maistui, ja hienon kulttuurikokemuksen saimme.