Sivut

tiistai 29. marraskuuta 2016


25.11.2016 oli Marttalassa puuroa, soppaa, kahvia ja joulutorttua tarjolla. Laulettiin joululauluja. Olipa mukavaa. Tästä sovittiin tehdä perinne.

keskiviikko 17. elokuuta 2016


Harjavallan Martat ryn vuoden 2016 martaksi seppelöitiin 16.8. Marttalassa
Marjatta Tenkanen. Kunniakirjassa on luettelo monista perusteluista, suurella kiitoksella.

torstai 14. heinäkuuta 2016

28.6. 2016  meitä oli 46 henkeä mukana kesäretkellä. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Merikarvialla, jossa pysähdyimme aamukahville ja tutustumaan morttelimuseoon, jonka Leena-Sisko Vanhatalo oli kerännyt.

 Leena-Siskon museossa saimme kuunnella monia mielenkiintoisa tarinoita kerätyistä morttteleista.
 Närpiössä kasvihuoneravintolassa saimme kuulla tarinaa paikasta, nautimme maittavan lounaan viihtyisässä ympäristössä.
 Kaskisten 800 jäsenen ev.lut. kirkkoon saimme tutustua vt. kirkkoherra Pirjo Lyytisen opastuksella. Lauloimme suvirren myös  yhdessä. Seija Miettinen opasti meitä kiertoajelulla Kaskisten merenrantakaupunkiin.
 Mutkikkaan tien kautta päädyimme Anne Mattilan taidekahvilaan kahville.  Lämminsydäminen emäntä vastaanotti meidät ja kertoi myös koskettavasti maalauksistaan
Maukkaat Tarjan munkkikahvit saimme myös nauttia lämpimässä illassa.

maanantai 30. toukokuuta 2016


25.5.2016 maisemapolulla villiyrttejä tunnistamassa ja oppimassa niiden käyttöä. Sade ei meitä haitannut. Liikunnallinen osuus jäi maisemapolun kävelemiseen päästä päähän ja pieneen jumppajalannostoon.


 Villiyrteistä löytyi ainakin nokkonen, voikukka, ratamo, koivu, apila, poimulehti, vuohenputki, kuusenkerkät, maitohorsma ja mesiangervoa.. Suolaheinää löydettiin, muttei ketunleipää.

Vesihiihtäjien varastorakennuksen katon suojassa kerrattiin vielä villiyrteistä. Saimme nauttia myös maittavat pulla- ja voileipäkahvit.
27.4. 2016 Olimme Harjavallan Curlinghallissa keilaamassa. Kaatoja saatiin aikaan ja ajautui se  keilapallo myös helposti kouruunkin.  Puolitoistatuntinen meni joutuisaan tähän harrastukseen tutustuessa.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Haravoimme Cedercreutzin museon ympäristön, patsaspuisto mukaan lukien 18.4. Meitä oli mukana 11 marttaa. Sää oli otollinen haravointiin, sillä sade väistyi sopivasti. Viimeisenä paikalla ollut ryhmä kuvattiin museon pihalla olevan teoksen "Työn jälkeen" ääressä. Patsaasta Maila Talvio kirjoitti:         " Teos esittää väsynyttä hevosta, joka lepää työn jälkeen ja miestä työtoverinsa vieressä, maassa pitkänään, vaipuneena sikeään uneen. Se on ylistys terveeksi tekevälle työlle, ainoalle, joka elämässä antaa levon onnen." Hyvillä mielin olimme myös haravoinnin jälkeen, kun katsoimme työmme jälkeä. Sopii käydä ihailemassa.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

                                               Ykkösavainsuorittajat juhlassaan 8.1.2016
                                                     Vanhanajan jumppaohjelmaa 8.1.2016
Martanpäivänä 2015 Marjatta Lepistön luona eri sukupolvien kohtaamisessa
Harjavallan marttojen vuoden 2015 Martta Aila Eskola