Syyskuussa marttailtamme aiheena oli sadonkorjuu. Hiukan sateisena iltana pääsimme ihastelemaan Salmisen Pirjon pihan ihanuuksia, vilkaisimme oikein hienosti toimivaa maakellaria ja siirryimme sisälle maistelemaan sadonkorjuuaiheisia leivonnaisia. Marttoja oli myös haastettu ottamaan mukaan ohjeita tai maistiaisia hyvistä säilöntäresepteistä, ja niitähän oli monenlaisia. Ajankohdasta johtuen kurpitsaa ja puolukkaa oli tietysti esillä, makeina sekä etikkaisina säilykkeinä. Lisäksi oli kuivattuja omenoita, mintun lehtiä ja sikurirouskua. Kuivaaminen on helppo tapa säilöä, tai ainakin säilyttää, koska kuivatut tuotteet voi säilyttää huoneenlämmössä, kylmätilaa ei tarvita.
Jo menomatkalla puhuimme konjakilla maustetusta omenahillosta, ja kuinka ollakaan, illan aikana maistelimme konjakilla maustettua puolukkahilloa. Konjakkiostoksille siis, kun haluaa hillosta oikein maistuvaa.
Konjakkinen
puolukkahillo
1 l puolukoita
2 dl vettä
1 pieni kanelitanko
½ kg hillosokeria
½ dl konjakkia tai brandya tai vaikkapa jallua
Lisää puolukat ja kanelitanko kiehuvaan veteen. Kiehuta
viisi minuuttia kannen alla.
Lisää hillosokeri ja keitä vielä viisi minuuttia. Ota
kattila pois liedeltä ja lisää konjakki. Sekoita ja jäähdytä hillo sekoitellen,
etteivät marjat nouse pintaan. Kaada seos puhtaisiin kuumennettuihin purkkeihin
ja sulje kannet hyvin. Tarjoa riistan, linturuokien ja naudanpaistin
lisäkkeenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti